Vauhti on ollut kova ja laskeskelin etta siita on noin 3 viikkoa, kun arvon blogiamme on viimeksi paivitetty. Syyna laiskat kirjoittajat ja kova tahti. Jotenkin tuntuu etta aina kun olisi semmonen hetki, etta jaksaisi kirjoittaa, niin ei tietenkaan ole konetta missaan. Yleensa nama tilanteet tulee matkustaessa, kun istuu jossain epamukavalla bussinpenkilla 18 tuntia, niin voishan siina vaikka kirjoitella blogia. Sitten kun sielta bussista/junasta/veneesta paasee ulos, niin ei kiinnosta tulla sisaan istumaan tietokoneelle. Yritetaan nyt sitten lahtea kuitenkin kuromaan rakoa kiinni ja palataan ajassa taaksepain ja kaupunkiin nimelta Ho Chi Min City Aka. Saigon ! ! !
Pari paivaa Saigonissa pyorittyamme tuli vahva paatos siita etta eteenpain on lahdettava ja suuntana talla kertaa oli Kambodza. Reissu kuulosti kivuttomalta, kun bussimatka oli 8 tuntia ja siihen kuului rajan ylitys. Kambodza kuulosti jotenkin vahan pelottavalta eika oikein tiennyt mita oottaa. Rajan ylitys meni kuitenkin todella sujuvasti ja maahan paasimme varmaan alta tunnin. Meikalaisen passia kyllakin syynattiin muita kauemmin ja tullivirkailija hylkasi sen noin 5 kertaa ennen kun suostui laskemaan mut maahan. Syyta en tieda mutta toistaiseksi kuitenkin tarkemmilta ja kivuliaammilta tarkastuksilta valtyttiin. Kun bussi lahti rajalta kohti pahamaineista paakaupunkia nimelta Phnom Penh, oli jokaisen naama liimautunut bussin ikkunaan. Jo pelkastaan ulos katsomalla huomasi etta oltiin ihan uudessa maassa ja Vietnam oli todellakin jaanyt taakse. Phnom Penhin bussiasema on kokemus johon kannattaa jopa hieman varautua, koska kokemus voi olla karu. Bussin viela ollessa vauhdissa alkoi kasia ilmestymaan ikkunoihin ja kaiken maailman tuktuk-kuskit ja muut hustlaajat alkoivat tarjoamaan palveluitaan. Bussista ulos paastakseen joutui tunkemaan taman joukon lapi ja sehan ei kaikista helpointa ollut. Meilla ei ollut viela mitaan hajua mihin menisimme tai mihin meidan tulisi menna. Tiesimme vaan etta Phnom Penh lukeutuu yhdeksi maailman vaarallisimmista kaupungeista ja se tieto taisi jokaisen meidan paassa aluksi olla. Hetken pohdittuamme ja paata raavittuamme paatimme tarttua yhteen tarjoukseen jossa lipevan oloinen kaveri lupasi vieda meidat dollarilla guesthouseen hienolta kuulostavalla Lakesidella. No miehet ja rinkat tuktukkiin ja matka alkoi. Siirryimme isoilta kaduilta pienille kaduille ja sen jalkeen pienilta kaduilta sivukujille ja lopuksi matkamme pysahtyi sivukujan loppuun, jossa betoniin oli spreijattu teksti "No Problem Guesthouse." Hieman epailevaisina lahdimme katsastamaan mestaa ja kaikkien ennakko-odotuksien vastaisesti se olikin todella viihtyisa paikka jossa hinta/laatu-suhde oli todella kohdillaan. Ja kaiken lisaksi jarvinakymat oli hienot. Koko guesthouse nimittain makasi jarven paalla. 3 hengen huoneemme maksoi 6 dollaria yolta ja se oli meidan mittapuulla juuri sopiva. Paikan omistaja tuli heti tekemaan selvaksi mista paikan nimi tulee ja sehan oli tietysti etta taalla voi tehda ihan mita vaan ja ne voi hankkia meille ihan mita vaan. Pienen luettelon jalkeen ymmarsimme etta ihan mita vaan tarkoittaa aivan oikeasti ihan mita vaan. Nimi ei valehdellut.
Olimme kuitenkin vain lapikulkumatkalla Phnom Penhissa, koska silmissamme kiilsi rannat, aurinko ja oma rauha. Olimme kiertaneet alle 2 viikossa koko vietnamin lapi ja siella oli pelkkia kaupunkeja ja matkustus tahti oli ollut todella raaka. Seuraavana aamuna matkamme starttasinkin kukonlaulun aikaan kohti rannikkokaupunkia nimelta Sihanouk Ville. Kaupunki sijaitsi lounas-Kambodzassa ja ajoaika PP:sta noin 7 tuntia. Matkaa ei ollut niin paljon mutta bussit ja tiet oli normaalia Kambodza tasoa eli todella huonossa kunnossa. Sihanouk Villessa jouduimme viettamaan yhden yon ja iltaa istuimme rannan tuntumassa pelaten korttia ja nauttien paikallisista virvokkeista. Olimme paikasta hyvin yllattyneita, koska se oli melkein kun mika tahansa rantalomakohde, jossa oli perheita ja turisteja, mutta onneksi kuitenkin pienessa mittakaavassa ja ei viela taysin turismin pilaama. Seuraavana aamuna lahtikin sitten pieni vene kuljettamaan meita kohti paamaaraamme nimelta Bamboo Island. Siella oli maara rentoutua, rentouta, maata omassa hammockissa, syoda terveellisesti, nukkua paljon, uida lampimassa meressa ja nollata kaikki matkustaminen. Bamboo island tarjosikin kaiken taman ja jopa oli parempi kun oisin ikina osannut kuvitella. Ensimmaisen yon vietimme hieman vaatimattomammissa Bungaloweissa, jossa kotielaimia oli hieman liikaa meidan makuumme. Lahinna Hiiria, sammakoita, koppakuoriaisia, moskiittoja, tuhatjalkaisia, lepakoita ja muuta kaikkea pienta mukavaa. Lahdimme tutkimaan saarta heti seuraavana paivana ja tormasimme taivaaseemme. Saaren sivussa oli pieni paikka nimelta BimBamBoo, jota muutama leppoisa brittihemmo piti ja siihen kuului pienen ravintolan lisaksi 8 bungalowia. Olimme ainoat asiakkaat silla hetkella ja meno ei olisi voinut olla leppoisempaa. Oma ranta, oma hammock viritettyna oman bungalowin terassille, lamminta vetta meressa ja britit osoittautu viela uskomattoman hyviksi kokeiksi. Kliseen mukaisesti siina paikassa ihmisen mieli lepasi! Paivat luki makaillen hammockissa valilla uimassa kayden ja illlat istui terassilla tahtia katsellen samalla kun paikan pitajat soittivat leppoisaa musaa. Bamboo islandilla sahkoa oli joka ilta kuudesta kymmeneen ja se tuli generaattorista. Sielta loytyi kaikki tarpeellinen ja sinne oisi voinut jaada vaikka kuukauksiksi. Valitettavasti matka-aika oli todella rajoittunut ja 4 yon jalkeen jouduimme haikein mielin lahta takaisin kohti Phnom Penhia. Phnom Penhiin paasimme ongelmitta ja otimme bussiasemalta heti suunnaksemme vanhan tuttumme No Problem Guesthousen.
Seuraavaksi oli aika tehda jotain hyvaa matkallamme ja suuntasimme paikalliseen orpokotiin tekemaan vapaaehtoistyota. Orpokoti sijaitsi keskella Phnom Penhin slummia ja oli noin 50 nelioinen tila betonilattialla jossa asui 31 lasta. Matkalla orpokotiin emme oikein tiennyt mita odottaa mutta silla hetkella kun astuimme ovesta sisaan ja kaikki lapset syoksyivat moikkamaan ja halaamaan meita, tiesimme miksi olimme sinne tulleet. Paikalla oli myos 2 muuta vapaaehtoistyontekijaa, tytot Israelista ja englannista. Mitas siina sitten muuta kun aloimme heti lasten kanssa leikkimaan ja varsinkin paikan pojat oli tulostamme todella innoissaan, koska oletukseni mukaan suurin osa vapaaehoisista on tyttoja. Pallopelit ja painiminen jatkuikin sitten koko paivan ja oli aivan mahtavaa. Olot oli suhteellisen karut, mutta lapset olivat todella positiivisia ja iloitsivat meidan lasnaolosta todella paljon. Olo oli koko ajan todella tervetullut. Puolet lapsista kavi koulussa aamupaivalla ja puolet iltapaivalla. Ruokailu ja nukkuminen tapahtui betonilattialle levitetyilla bambumatoilla. Seuraavana paivana ennen orpokotiin menoa kavimme ostamassa leluja ja koulutarvikkeita muutaman sakillisen ja veimme ne mukanamme lapsille. Niita osattiin arvostaa todella paljon ja ainakin koulutarvikkeet tuntui tulevan tarpeeseen. Lapset puhui todella hyvaa englantia ja olivat todella innokkaita oppimaan lisaa. Tasta paivasta vietinkin suurimman osan opettaen englantia kirjoista joita lapsilta jo valmiiksi loytyi. Paljon ei kylla tarvinnut opettaa, kun homma tuntui olevan hallussa. Jokainen meista viela lahtiessa jatti pienen rahallisen avustuksen orpokodille ja sen pystyi tekemaan todella hyvalla omatunnolla koska tiesi etta kaikki siita rahasta menee suoraan lapsien hyvaksi. Kokemus oli todella merkittava ja semmoinen minka tulee muistamaan todella pitkaan. Lahtoakaan meille ei kovin helpoksi tehty kun kaikki lapsista roikkui kauloissamme eika halunnut paastaa meita millaan lahtemaan. Haikein mielin kuitenkin poistuimme ja lasten vilkuttaessa lahdimme tallaamaan pitkin Phnom Penhin karuja katuja levea hymy kasvoillamme.
Tahan valiin pienia faktoja Kambodzasta. Se on maailman eniten pommitetuin valtio ja siella on myos maailman eniten uxoja eli rajahtamattomia pommeja. USA pommittia kambodzaa, jos nyt muistan luvut oikein, seitseman vuotta putkeen 7 tuhannella rypalepommilla tunnissa. Eli vielakin kaikki pellot ja metsat on aika taynna jenkkien kylvamia yllatyksia ja siksi on erityisen tarkeaa etta siella ei poikkea yhtaan teidan ulkopuolelle. Kaikki paikat on kiellettyja missa ei mene selva polku. Maassa on paljon riisin viljelya ja viljelijoille ja muille pellolla tyotatekeville on vaan fakta etta joka paiva on iso mahdollisuus astua pommiin ja kuolla tai menettaa ainakin raajoja. Melkein jokaisessa perheessa maassa onkin ainakin yksi tapaus, jossa on pommiin astuttu ja se on siella arkipaivaa. Kasittamaton asia joka niiden on vaan hyvaksyttava. Silti ei riisipelloilla taida paljoa vaarallisentyonlisaa saada. Katukuvassa raajansa menettaneita nakyy todella paljon ja suurin osa heista on kerjalaisia koska mitaan muuta mahdollisuutta ei ole elantoansa tienata. He ovatkin ihmisia joille kannattaa rahaa antaa jos jollekin aikoo antaa. Vaikka se sydantasarkevaa onkin niin lapsille ei kannata rahaa antaa koska se raha ei mene niille vaan mafialle joka koko hommaa pyorittaa. Kambodzan draama ei kuitenkaan tahan lopu vaan sisallissotahan maassa jatkui melkein 90-luvun loppuun asti, jolloin Puna-Khmerit tappoivat 1-2 miljoonaa kambodzalaista noin 3 vuoden aikana. Meininki oli silloin pahempaa kun natsien keskitysleirilla ja taallahan omat tappoivat omia. Vierailimme Phnom Penhissa olevassa S-21 museossa, joka siis oli aikanaan eraanlainen keskitysleiri. Paikka oli niin synkka ja tapahtumat hirveita etta jokainen meista lahtiessa vaan tuijotti maahan ja oli aivan hiljaa. Masentava paivaretki ei kuitenkaan loppunut siihen vaan menimme viela Killing Fieldseille johon suurin osa ihmisista tuotiin tuolta askeisesta keskitysleirista tapettavaksi. Paikka oli viela hirveampi ja ahdistavampi kun edellinen ja visiitti jai suhteellisen lyhyeksi. Itseani oksetti ja vihastutti todella paljon paikan lisaksi paikalla olleet sikaturistit, jotka kiersivat paikkoja hymyssa suin ja ottivat kuvia kaikesta. Ihan vaan mietteena etta kenella sa voit nayttaa kuvaa puusta johon puna-khmerit hakkasivat lapset hengilta saastaakseen luoteja. Nyt hereille ja pienta kunnioitusta. Pahimmassa tapauksessa porukka oli viela ostanut paketin johon kuului lopuksi matka ampumaradalle ampumaan nailla samoilla aseilla joita oltiin kaytetti aikanaankin. Siina saa heittaa moraalinen kompassi todella pahasti, jos kyseisen retken pystyy nauttien tekemaan. No tulipahan kaytya ja ainakin tietaa mita tama kansa on lapi kaynyt. Kaikkea kauhua ja karsimysta ei kylla Kambodzalaisista naa millaan. Niin sydamellista ja auttavaista kansaa en ole tavannut missaan. Poikkeuksetta ihmisilla on uskomattoman hyva huumorin taju ja meilla ei kertaakaan ollut koko aikanamme mitaan kuumotuksia.
Tama saa taas riittaa talta kertaa. Huomenna yritan tulla jatkamaan Kambodzan loppuun ja sitten Aapo saa vaikka kertoa Thaimaasta jossa olemme kerinnet jo viikon viettamaan. Seuraavassa mun tekstissa luvassa ainakin illallinen paikallisen tuktuk-kuskin kotona ja temppelivallotuksia Indiana Jones tyyliin Ankor Watissa! Viela kun pystyis kuvia lisaamaan niin saisi ihmiset enemman irti mutta pitaa yrittaa kertoa kaikki sanoin. Suomeen paastya voi sitten kuvat lisailla valiin. Terveisia tutuille!!!
perjantai 21. marraskuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Hue, Hoi An ja ensikosketus Saigoniin
Noniin! Vietnamin viimeinen etappi Saigon on vihdoin saavutettu infernaalisen 25h bussimatkan jalkeen. Mutta palataan viela Huen loistaville apajille ja Hoi Anin tuskaiseen turistirysaan.
Jami kertoi tosiaan jo viime blogissa miten vuorokauden syomalakon jalkeen kunnon aamupala Huen Mandarin Cafessa sai isot miehet itkemaan. Taydellisen aamupalan jalkeen suuntasimme jalan kohti Huen markkinarysaa, jossa kolme vaaleaa lansimaista nuorta miesta maistuu kuin mato kalalle. Alkoi hirvea huuto kun myyjat yrittivat kilpailuttaa t-paitojaan, hattujaan ja mita nyt mieleen juolahtaakaan: kaikki oli kaupan. Muutama todella ruma hihaton paita rikkaampana jatkoimme matkaa tutustuen Huen katuihin ja yrittaen etsia Indiana Karjalaiselle viidakkoveista. Ihmiset olivat todella ystavallisia ja varsinkin lapset huusivat hello koko ajan ja heiluttivat kasiaan meille. Pitkan paivaretken jalkeen istuimme alas syomaan ja rauhoittumaan. Sorruimme kuitenkin muutamaan huurteiseen, joka maistuu suhteellisen hyvalle hiostavassa Vietnamin ilmastossa. Jami ei tosiaan ollut nukkunut yli vuorokauteen, joten han lahti jo nukkumaan. Mina ja Joni paatimme lahtea nviela pyorahtamaan ja ihmettelemaan ja koko ilta sai uuden kaanteen kun kateemme iskettiin mainos eraasta baarista nimelta Brown Eye ja mainoksella sai yhden ilmaisen drinkin. Missa on ilmainen drinkki, niin siella on myos suomalainen ja sen saimme todellakin kokea omin silmin. Paasimme sisaan ja istuimme poytaan kunnes yhtakkia Jonin katse lasittui aivan taysin hanen tuijottaen yhteen paikkaan. Katsoin etta mika siella nyt oli ja eika se ollut enempaa tai vahempaa kuin Suomen latkamaajoukkueen pelipaita!!!! Menimme paidan eteen ja kerroimme etta olemme Suomesta ja kaiken haslingin jalkeen toinen baarin omistajista juoksee luoksemme kajauttaen ilmoille tutun suomalaisen fraasin: PERKELE!! Hajosimme totaaliseen nauruun, mutta todellinen jymypaukku oli vasta edessa. Omistaja naytti meille taulun, jossa oli TurosHeviGee kuvattuna LAHDEN rautatieasemalla!!! Tassa vaiheessa meilla meinas paketti hajota totaalisesti ja omistaja kertoi etta taalla on tyttoja Lahdesta vaihto-oppilaina ja etta he olisivat tulossa samaan paikkaan myos tanaan. No hetkea myohemmin Sannamari, Kati ja Maria astelivat sisaan ja alkoi tuntien ihmetys ja kalatys. Siina vahan aikaa keskusteltuamme mina ja Kati tajusimme etta meilla on aivan liikaa yhteisia tuttuja ja etta on lahes mahdottomuus ettemme olleet tavanneet aikaisemmin. Tapasimme siella myos Euralaiset jabat joihin olimme tutustuneet jo Hanoissa. Sannamari oli toissa paikallisessa paivakodissa ja lupasi hoitaa meidat sinne tutustumaan seuraavana paivana. Seuraavaksi paivaksi saimme myos muuta ohjelmaa kun paikkallinen baarityontekija nimelta Longlife (mies jolla on totaalisesti maailman parayttavin nauru, jota on turha ees yrittaa matkia) haastoi meidat futikseen. Ilta jatkui aina aamuun ja Jamille oli hieman tarinaa hotellille paastyamme.
Seuraavana paivana taysissa sielun- ja ruumiinvoimissamme oli siis aika lahtea valloittamaan Huen kurainen ja haastava Wembley.Matka oli jo sinansa haaste silla kavelymatkaa kertyi ensin muutama kilometri, emmeka olleet kerinneet syomaan mitaan. Pienen nestetankkauksen ja huolellisen verryttelyn jalkeen myos Longlife ilmestyi paikalle. Tein hyvan hankinnan kun ostin Longlifen joukkueeseeni, silla voitimme 3-2. Futiksen jalkeen tulikin jo kiire hotellille suihkuun ja vaatteiden vaihtoon silla Sannamari oli saanut luvan vieda meidat paivakotiin. Paivakoti vierailu on kokemus joka ei tule todellakaan unohtumaan. Paivakoti oli tarkoitettu n. 2-6 vuotiaille joten hulinaa riitti. Paivakoti oli kuin koulu oppiaineineen kaikkineen. Tunnit olivat juuri kesken kun saavuimme paikalle. Menimme seuraamaan ensimmaiseksi englannintuntia, jota piti suomalaispariskunta. Sen jalkeen jatkoimme eteenpain aina luokka kerrallaan, ja paikallisilla lapsilla tuntui olevan todella hauskaa kun kolme kankeaa mutta nopeaa lankkaria oli koko luokan edessa ja esitti englanniksi paa, olkapaa, peppupolvetvarpaatpolvetvarpaata. Lapset olivat todella loistavia ja pienen ujostelun jalkeen muutama Sannamarin omasta luokasta uskalsi tulla syliin ja kun tutustuttiin viela vahan enemman he rupesivat retuuttamaan meita ja ampumaan leikkiaseilla. Paikallinen paivakotitati antoi meille myos ikimuistoisen lauluesityksen, josta tuli reissumme tunnuskappale. Tosin alkuperaisversiota emme pysty mitenkaan jaljittamaan mutta muito pysyy mielessamaa ikuisesti. Tai voitte yrittaa itse jaljittaa: kuvitelkaa lapsuutenne kamalin paivakotitati jolle on jaanyt viela lapsien kuritusta varten varastoitua adrenaliinia takataskuun paivan jalkeen ja kayttaa sen loppuadrenaliinin laulaen sinulle epavireisen kitaran kanssa todella huonolla englannilla paljon onnea vaan!! Verisuonet poksahtelivat paassa kun yritimme pidatella naurua. Lahdimme paivakodista todella hyvin mielin vaikka satoi kaatamalla. Menimme syomaan ja pienen lepailyn jalkeen illalla taas tottakai Brown Eyes baariin viettamaan iltaa. Ilta oli taas loistava, mutta seuraavana aamuna juuri ennen lahtoamme Huesta alkoi tulvimaan. Tulva meinasi hieman pitkittaa lahtoamme kohti Hoi Ania mutta paasimme kuin paasimmekin lahtemaan.
Jos Hue jaa ikuisesti loistavana muistona ja kokemuksena ei samaa voi sanoa Hoi Anista. Turisteja, raataleita, turisteja, pari raatalia, turistiaryhmia ja taas raataleita. Vaikka Hoi Anissa oli paljon siis ihmisia lomailemassa tuntui silti silta kuin kenellakaan ei olisi ollut hauskaa. Tulimme viela Jonin kanssa flunssaan ja reissun ensimmaiset todelliset masennuskohtaukset iskivat Hoi Anissa. Sielta oli paastava akkia pois ja ainoa keino paasta Saigoniin oli 25h bussimatka. Siina olotilassa bussimatkasta muodostui todellinen haaste ja kaikilla rupesi pinnaa kiristamaan. Mutta Saigoniin paastya alkoi ilme taas kirkastua. Kavimme syomassa ja menimme toisen kerroksen terassille pelaamaan korttia jolloin tuntui etta matkustaminen oli taas kaiken vaivan arvoista.
Nyt on muutama paiva aikaa tutustua suureen Saigoniin, jonka jalkeen matka jatkuu Kambodzaa.Kiitos viela Hanoihin Ilelle,Petelle,Samille,Millalle ja Jennille opastuksesta ja loistavasta seurasta ja Huen porukalle Sannamarille, Katille, Marialle, Longlifelle ja kumppaneille ihan kaikesta. Anteeksi jalleen kerran kirjoitusvirheet ja hoono Suomi. Keskittyminen ei ole parhaalla tasolla taalla jossa ei tarvi keskittya oikein mihinkaan. Terveisia kotiin ja Jami jatkaa taas ensikerralla!!
Ps. Kuvia lisaillaan kun tulee mahdollisuus.
Jami kertoi tosiaan jo viime blogissa miten vuorokauden syomalakon jalkeen kunnon aamupala Huen Mandarin Cafessa sai isot miehet itkemaan. Taydellisen aamupalan jalkeen suuntasimme jalan kohti Huen markkinarysaa, jossa kolme vaaleaa lansimaista nuorta miesta maistuu kuin mato kalalle. Alkoi hirvea huuto kun myyjat yrittivat kilpailuttaa t-paitojaan, hattujaan ja mita nyt mieleen juolahtaakaan: kaikki oli kaupan. Muutama todella ruma hihaton paita rikkaampana jatkoimme matkaa tutustuen Huen katuihin ja yrittaen etsia Indiana Karjalaiselle viidakkoveista. Ihmiset olivat todella ystavallisia ja varsinkin lapset huusivat hello koko ajan ja heiluttivat kasiaan meille. Pitkan paivaretken jalkeen istuimme alas syomaan ja rauhoittumaan. Sorruimme kuitenkin muutamaan huurteiseen, joka maistuu suhteellisen hyvalle hiostavassa Vietnamin ilmastossa. Jami ei tosiaan ollut nukkunut yli vuorokauteen, joten han lahti jo nukkumaan. Mina ja Joni paatimme lahtea nviela pyorahtamaan ja ihmettelemaan ja koko ilta sai uuden kaanteen kun kateemme iskettiin mainos eraasta baarista nimelta Brown Eye ja mainoksella sai yhden ilmaisen drinkin. Missa on ilmainen drinkki, niin siella on myos suomalainen ja sen saimme todellakin kokea omin silmin. Paasimme sisaan ja istuimme poytaan kunnes yhtakkia Jonin katse lasittui aivan taysin hanen tuijottaen yhteen paikkaan. Katsoin etta mika siella nyt oli ja eika se ollut enempaa tai vahempaa kuin Suomen latkamaajoukkueen pelipaita!!!! Menimme paidan eteen ja kerroimme etta olemme Suomesta ja kaiken haslingin jalkeen toinen baarin omistajista juoksee luoksemme kajauttaen ilmoille tutun suomalaisen fraasin: PERKELE!! Hajosimme totaaliseen nauruun, mutta todellinen jymypaukku oli vasta edessa. Omistaja naytti meille taulun, jossa oli TurosHeviGee kuvattuna LAHDEN rautatieasemalla!!! Tassa vaiheessa meilla meinas paketti hajota totaalisesti ja omistaja kertoi etta taalla on tyttoja Lahdesta vaihto-oppilaina ja etta he olisivat tulossa samaan paikkaan myos tanaan. No hetkea myohemmin Sannamari, Kati ja Maria astelivat sisaan ja alkoi tuntien ihmetys ja kalatys. Siina vahan aikaa keskusteltuamme mina ja Kati tajusimme etta meilla on aivan liikaa yhteisia tuttuja ja etta on lahes mahdottomuus ettemme olleet tavanneet aikaisemmin. Tapasimme siella myos Euralaiset jabat joihin olimme tutustuneet jo Hanoissa. Sannamari oli toissa paikallisessa paivakodissa ja lupasi hoitaa meidat sinne tutustumaan seuraavana paivana. Seuraavaksi paivaksi saimme myos muuta ohjelmaa kun paikkallinen baarityontekija nimelta Longlife (mies jolla on totaalisesti maailman parayttavin nauru, jota on turha ees yrittaa matkia) haastoi meidat futikseen. Ilta jatkui aina aamuun ja Jamille oli hieman tarinaa hotellille paastyamme.
Seuraavana paivana taysissa sielun- ja ruumiinvoimissamme oli siis aika lahtea valloittamaan Huen kurainen ja haastava Wembley.Matka oli jo sinansa haaste silla kavelymatkaa kertyi ensin muutama kilometri, emmeka olleet kerinneet syomaan mitaan. Pienen nestetankkauksen ja huolellisen verryttelyn jalkeen myos Longlife ilmestyi paikalle. Tein hyvan hankinnan kun ostin Longlifen joukkueeseeni, silla voitimme 3-2. Futiksen jalkeen tulikin jo kiire hotellille suihkuun ja vaatteiden vaihtoon silla Sannamari oli saanut luvan vieda meidat paivakotiin. Paivakoti vierailu on kokemus joka ei tule todellakaan unohtumaan. Paivakoti oli tarkoitettu n. 2-6 vuotiaille joten hulinaa riitti. Paivakoti oli kuin koulu oppiaineineen kaikkineen. Tunnit olivat juuri kesken kun saavuimme paikalle. Menimme seuraamaan ensimmaiseksi englannintuntia, jota piti suomalaispariskunta. Sen jalkeen jatkoimme eteenpain aina luokka kerrallaan, ja paikallisilla lapsilla tuntui olevan todella hauskaa kun kolme kankeaa mutta nopeaa lankkaria oli koko luokan edessa ja esitti englanniksi paa, olkapaa, peppupolvetvarpaatpolvetvarpaata. Lapset olivat todella loistavia ja pienen ujostelun jalkeen muutama Sannamarin omasta luokasta uskalsi tulla syliin ja kun tutustuttiin viela vahan enemman he rupesivat retuuttamaan meita ja ampumaan leikkiaseilla. Paikallinen paivakotitati antoi meille myos ikimuistoisen lauluesityksen, josta tuli reissumme tunnuskappale. Tosin alkuperaisversiota emme pysty mitenkaan jaljittamaan mutta muito pysyy mielessamaa ikuisesti. Tai voitte yrittaa itse jaljittaa: kuvitelkaa lapsuutenne kamalin paivakotitati jolle on jaanyt viela lapsien kuritusta varten varastoitua adrenaliinia takataskuun paivan jalkeen ja kayttaa sen loppuadrenaliinin laulaen sinulle epavireisen kitaran kanssa todella huonolla englannilla paljon onnea vaan!! Verisuonet poksahtelivat paassa kun yritimme pidatella naurua. Lahdimme paivakodista todella hyvin mielin vaikka satoi kaatamalla. Menimme syomaan ja pienen lepailyn jalkeen illalla taas tottakai Brown Eyes baariin viettamaan iltaa. Ilta oli taas loistava, mutta seuraavana aamuna juuri ennen lahtoamme Huesta alkoi tulvimaan. Tulva meinasi hieman pitkittaa lahtoamme kohti Hoi Ania mutta paasimme kuin paasimmekin lahtemaan.
Jos Hue jaa ikuisesti loistavana muistona ja kokemuksena ei samaa voi sanoa Hoi Anista. Turisteja, raataleita, turisteja, pari raatalia, turistiaryhmia ja taas raataleita. Vaikka Hoi Anissa oli paljon siis ihmisia lomailemassa tuntui silti silta kuin kenellakaan ei olisi ollut hauskaa. Tulimme viela Jonin kanssa flunssaan ja reissun ensimmaiset todelliset masennuskohtaukset iskivat Hoi Anissa. Sielta oli paastava akkia pois ja ainoa keino paasta Saigoniin oli 25h bussimatka. Siina olotilassa bussimatkasta muodostui todellinen haaste ja kaikilla rupesi pinnaa kiristamaan. Mutta Saigoniin paastya alkoi ilme taas kirkastua. Kavimme syomassa ja menimme toisen kerroksen terassille pelaamaan korttia jolloin tuntui etta matkustaminen oli taas kaiken vaivan arvoista.
Nyt on muutama paiva aikaa tutustua suureen Saigoniin, jonka jalkeen matka jatkuu Kambodzaa.Kiitos viela Hanoihin Ilelle,Petelle,Samille,Millalle ja Jennille opastuksesta ja loistavasta seurasta ja Huen porukalle Sannamarille, Katille, Marialle, Longlifelle ja kumppaneille ihan kaikesta. Anteeksi jalleen kerran kirjoitusvirheet ja hoono Suomi. Keskittyminen ei ole parhaalla tasolla taalla jossa ei tarvi keskittya oikein mihinkaan. Terveisia kotiin ja Jami jatkaa taas ensikerralla!!
Ps. Kuvia lisaillaan kun tulee mahdollisuus.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Vietnam ----> Hanoi, Vinh ja Hue
Iltaa kaikille Vietnamista!
On aika taas paivittaa blogia kun edellisesta merkinnasta on jo viikko ja paljon on taas kerennyt tapahtua. Vietnamista on tullut jo maantieteellisesti noin puolet tutkittua ja aika tilittaa kokemuksia.
Paadyimme lentamaan Hong Kongista Hanoihin kun juna/bussi/taksi reissu meni liian monimutkaiseksi ja tarkkaa reittia ei ikina edes saatu selville. Ensimmaiset kuumotukset meille jaettiin Hong Kongin lentokentalla kun paikalliset lentokenttavirkailijat oli sita mielta etta meita ei tulla paastamaan maahan Vietnamissa, koska meilla ei ollut esittaa mitaan lippua milloin aiotaan poistua maasta. Pienen saadon jalkeen jouduimme allekirjoittamaan lapun jossa otimme vastaan kaiken laillisen ja rahallisen vastuun Vietnamiin lentamisesta. Passitarkastuksessa hieman meinas molempia hikoiluttaa Hanoissa, mutta paikallista virkamiesta ei paljoa liput tai mikaan muukaan kiinnostanut ja passimme leimattiin alta minuutissa. Tuloksena 14 paivaa aikaa poistua Vietnamista.
Hanoin guesthouselle paastyamme spottasimme paikallisoppaamme Ilen viereisesta Bia Hoi(paikallinen olut, jota jatkat itse valmistaa. Noin 13 centtia lasi) kuppilasta. Tasta siirryimmekin melkein heti seuraavaan Bia Hoi paikkaan eli mahtavaan Bia Hoi Corneriin. Paikka oli siis risteys jonka jokaisessa kulmassa oli paikka jossa paikallista ohrapirteloa myytiin. Siella istuttiin kadunpuolella muovijakkaroilla ja jengia riitti turisteista paikallisiin. Tapasimme nopeasti myos muut Hanoi suomalaiset jotka olivat vaihdossa paikallisessa yliopistossa. Hanoissa ensimmaisena huomion varasti paikallinen liikenne. Sen psykedeelisyys oli jotain aivan jarkyttavaa. Skoottereita meni joka suuntaan ja niiden keskella autoja, busseja ja myos ihmisia jalan. Ensimmaista kertaa kun piti lahtea katua ylittamaan niin pelotti aika paljon. Sinne skoottereiden ja muiden ajoneuvojen valiin pitaa vaan kylmasti kavella ja ne sitten vaistelee. Ainakin viela ollaan hengissa. Hanoi oli todella positiivinen kaupunki ja ihmiset(suomalaiset ja myos paikalliset) oli poikkeuksetta todella mukavia. 2 paivaa Hanoissa oltuamme matkakaksikkomme sai taydennysta kun suoraan Malesian viidakoista paikalle polahti kokenut reissuruuna nimelta Joni Karjalainen. Joni oli juuri taydellinen lisa matkaporukkaamme ja toi sen oikean asenteen matkaamme. Turha mitaan on suunnitella. Mennaan silloin kun silta tuntuu ja maaranpaalla ei ole aina niin valia. Tasta ensimmainen esimerkki oli ensimmaisten junalippujen osto pois Hanoista. Menimme juna-asemalle ilman tietoa mihin ollaan lahdossa. Katsottiin taulua missa oli kaupunkien nimia ja valittiin yksi. Kaveltiin tiskille ja ostettiin kolme lippua paikkaan nimelta Vinh. Meilla oli tieto etta se oli jossain etelassa ja seuraavana aamuna oli kymmenelta lahto. Viimeista iltaa Hanoissa juhlistimme oikein kunnolla ja loppuillasta eksyttiin paikallisten sekaan ja vietettiin iltaa ilman yhteista kielta. Hauskaa oli ja kokemuksia karttui mukaan todella iso nippu.
Seuraavana aamuna iskettiin sitten junan vitosluokkaan(puupenkit ja todella paljon ihmisia) ei niin hyvin levanneena. Jengi katteli meita ihmeissaaan koko matkan ja aapo naytteli porukalle kartasta missa suomi on ja madventuresin kirjasta loytyi myos kuvia talvisesta Suomesta. Jengi oli todella ihmeissaan. Ilmeista naki etta heidan ajatusmaailmalla oli vaikea tajuta etta jotkut tulisivat noin kaukaa. Junamatka oli positiivinen kokemus vaikkakin henkilokohtaisesti olin noin 5 tunnin jalkeen aivan varma etta lahtee kohta henki. Vinkkina muille matkaajille on, etta pitkat junamatkat vitosluokassa ja edellisesta illasta johtuvat olotilat ei ole hyva yhdistelma. Perille kuitenkin paastiin vaikka sitakaan ei ihan heti itse tajuttu. Yhdella pysakilla jotkut rupesivat laiskimaan mua takaraivoon ja kaikille meille alkoi kova aaninen kalatys. Ymmarrettiin etta istutaan jonkun muun istumapaikalla. Sitten otettiin liput esiin ja naytettiin etta kylla nama ovat meidan paikat jonka jalleen ilmoitettiin etta tama on meidan pysakki. Juna oli jo lahdossa eteenpain ja paasimme ulos junasta juuri ja juuri ajoissa ulos. Etsittiin ensimmainen kahvila ja ruvettiin miettimaan etta mihinkohan sita on tultu. Hetken keskustelun jalkeen paastiin yhteisymmarrykseen kaupungin nimesta ja olihan sekin jo saavutus. Mikaan opaskirja tai mikaan muukaan ei paikkaa tuntenut joten lahdettiin jalan ottamaan kaupungista selvaa. Hotelli loytyi helposti ja seuraava operaatio oli ravintolan etsiminen. Se loytyi juuri ennen kun jalat pettivat. Edellisesta ruokailusta oli noin 12 tuntia. Tilattiin setit kanaa ja jaatin vesi kielella odottamaan annoksia. Ensin Joni sai annoksensa joka oli mustaakanaa. Liha ja jopa sen luut oli pikimustia ja ymmartaakseni ihan syomakelpoista. Sitten tuli mun ja aapon kana joka olikin vahan erilainen kokemus. Reseptia en tieda mutta voin arvata sen menevan about nain.
1. Ota kanaa jaloista kiinni ja hakkaa poytaa kunnes se on sopivan palasina.
2. Poista kaikki syotavat osat ja laita palaset uuniin.
3. Ota palaset uunista, laita paalle limea ja lyo lautaselle
4. Tarjoile heti nalkaiselle ja oudon nakoiselle lansimaalaiselle.
Lautasella edessamme oli siis kuumottavan nakoinen kasa luita, nahkaa ja muita kanan osia. Tai ainakin sen JALOISTA paatellen se oli kana. Muuten oisin luullut kissaksi. Paatin lahtea silti avoimin mielin sen kimppuun mutta ei siina oikeesti mitaan syotavaa ollut. Poistuimme vahin aanin ja talla kertaa kokille ei kiitoksia lahetetty. Kavimme ostamassa seuraavalle paivalle junaliput ja painuimme tyhjinvatsoin nukkumaan. Ei paljon uni tullut siina oman vatsan kurnimista kuunnellessa. Juna lahti kello 4.16 aamuyosta joten heratys oli 3 jalkeen. Taas sama ralli edessa kun eilen ja viela enemman tyhjalla vatsalla. 7 tunnin junamatka Huen kaupunkiin sujui kuitenkin yllattavan kivuttomasti. Perilla hakeuduimme ravintolaan josta saimme BLT-sampylat, perunasalaattia ja banana pancakesit. Jokaisella meinas tulla itku silmaan. Kylla ne sen verran hyvalle maistui.
Tulipa paljon tekstia. Pahoittelen huonoa suomea, jotenkin on paa ihan tyhja talla hetkella. Nyt olemme jo Huesta kerennyt Hoi Aniin asti mutta antaa Aapon jatkaa seuraavaksi Huen suomitavaroista, jalkapallopeleista kaverin nimelta Longlife kanssa ja hienosta kokemuksesta paikallisessa lastentarhassa. Kiitos siita viela Sannamarille!!! Kaikille tutuille terveisia ja blogia saa kommentoida.
On aika taas paivittaa blogia kun edellisesta merkinnasta on jo viikko ja paljon on taas kerennyt tapahtua. Vietnamista on tullut jo maantieteellisesti noin puolet tutkittua ja aika tilittaa kokemuksia.
Paadyimme lentamaan Hong Kongista Hanoihin kun juna/bussi/taksi reissu meni liian monimutkaiseksi ja tarkkaa reittia ei ikina edes saatu selville. Ensimmaiset kuumotukset meille jaettiin Hong Kongin lentokentalla kun paikalliset lentokenttavirkailijat oli sita mielta etta meita ei tulla paastamaan maahan Vietnamissa, koska meilla ei ollut esittaa mitaan lippua milloin aiotaan poistua maasta. Pienen saadon jalkeen jouduimme allekirjoittamaan lapun jossa otimme vastaan kaiken laillisen ja rahallisen vastuun Vietnamiin lentamisesta. Passitarkastuksessa hieman meinas molempia hikoiluttaa Hanoissa, mutta paikallista virkamiesta ei paljoa liput tai mikaan muukaan kiinnostanut ja passimme leimattiin alta minuutissa. Tuloksena 14 paivaa aikaa poistua Vietnamista.
Hanoin guesthouselle paastyamme spottasimme paikallisoppaamme Ilen viereisesta Bia Hoi(paikallinen olut, jota jatkat itse valmistaa. Noin 13 centtia lasi) kuppilasta. Tasta siirryimmekin melkein heti seuraavaan Bia Hoi paikkaan eli mahtavaan Bia Hoi Corneriin. Paikka oli siis risteys jonka jokaisessa kulmassa oli paikka jossa paikallista ohrapirteloa myytiin. Siella istuttiin kadunpuolella muovijakkaroilla ja jengia riitti turisteista paikallisiin. Tapasimme nopeasti myos muut Hanoi suomalaiset jotka olivat vaihdossa paikallisessa yliopistossa. Hanoissa ensimmaisena huomion varasti paikallinen liikenne. Sen psykedeelisyys oli jotain aivan jarkyttavaa. Skoottereita meni joka suuntaan ja niiden keskella autoja, busseja ja myos ihmisia jalan. Ensimmaista kertaa kun piti lahtea katua ylittamaan niin pelotti aika paljon. Sinne skoottereiden ja muiden ajoneuvojen valiin pitaa vaan kylmasti kavella ja ne sitten vaistelee. Ainakin viela ollaan hengissa. Hanoi oli todella positiivinen kaupunki ja ihmiset(suomalaiset ja myos paikalliset) oli poikkeuksetta todella mukavia. 2 paivaa Hanoissa oltuamme matkakaksikkomme sai taydennysta kun suoraan Malesian viidakoista paikalle polahti kokenut reissuruuna nimelta Joni Karjalainen. Joni oli juuri taydellinen lisa matkaporukkaamme ja toi sen oikean asenteen matkaamme. Turha mitaan on suunnitella. Mennaan silloin kun silta tuntuu ja maaranpaalla ei ole aina niin valia. Tasta ensimmainen esimerkki oli ensimmaisten junalippujen osto pois Hanoista. Menimme juna-asemalle ilman tietoa mihin ollaan lahdossa. Katsottiin taulua missa oli kaupunkien nimia ja valittiin yksi. Kaveltiin tiskille ja ostettiin kolme lippua paikkaan nimelta Vinh. Meilla oli tieto etta se oli jossain etelassa ja seuraavana aamuna oli kymmenelta lahto. Viimeista iltaa Hanoissa juhlistimme oikein kunnolla ja loppuillasta eksyttiin paikallisten sekaan ja vietettiin iltaa ilman yhteista kielta. Hauskaa oli ja kokemuksia karttui mukaan todella iso nippu.
Seuraavana aamuna iskettiin sitten junan vitosluokkaan(puupenkit ja todella paljon ihmisia) ei niin hyvin levanneena. Jengi katteli meita ihmeissaaan koko matkan ja aapo naytteli porukalle kartasta missa suomi on ja madventuresin kirjasta loytyi myos kuvia talvisesta Suomesta. Jengi oli todella ihmeissaan. Ilmeista naki etta heidan ajatusmaailmalla oli vaikea tajuta etta jotkut tulisivat noin kaukaa. Junamatka oli positiivinen kokemus vaikkakin henkilokohtaisesti olin noin 5 tunnin jalkeen aivan varma etta lahtee kohta henki. Vinkkina muille matkaajille on, etta pitkat junamatkat vitosluokassa ja edellisesta illasta johtuvat olotilat ei ole hyva yhdistelma. Perille kuitenkin paastiin vaikka sitakaan ei ihan heti itse tajuttu. Yhdella pysakilla jotkut rupesivat laiskimaan mua takaraivoon ja kaikille meille alkoi kova aaninen kalatys. Ymmarrettiin etta istutaan jonkun muun istumapaikalla. Sitten otettiin liput esiin ja naytettiin etta kylla nama ovat meidan paikat jonka jalleen ilmoitettiin etta tama on meidan pysakki. Juna oli jo lahdossa eteenpain ja paasimme ulos junasta juuri ja juuri ajoissa ulos. Etsittiin ensimmainen kahvila ja ruvettiin miettimaan etta mihinkohan sita on tultu. Hetken keskustelun jalkeen paastiin yhteisymmarrykseen kaupungin nimesta ja olihan sekin jo saavutus. Mikaan opaskirja tai mikaan muukaan ei paikkaa tuntenut joten lahdettiin jalan ottamaan kaupungista selvaa. Hotelli loytyi helposti ja seuraava operaatio oli ravintolan etsiminen. Se loytyi juuri ennen kun jalat pettivat. Edellisesta ruokailusta oli noin 12 tuntia. Tilattiin setit kanaa ja jaatin vesi kielella odottamaan annoksia. Ensin Joni sai annoksensa joka oli mustaakanaa. Liha ja jopa sen luut oli pikimustia ja ymmartaakseni ihan syomakelpoista. Sitten tuli mun ja aapon kana joka olikin vahan erilainen kokemus. Reseptia en tieda mutta voin arvata sen menevan about nain.
1. Ota kanaa jaloista kiinni ja hakkaa poytaa kunnes se on sopivan palasina.
2. Poista kaikki syotavat osat ja laita palaset uuniin.
3. Ota palaset uunista, laita paalle limea ja lyo lautaselle
4. Tarjoile heti nalkaiselle ja oudon nakoiselle lansimaalaiselle.
Lautasella edessamme oli siis kuumottavan nakoinen kasa luita, nahkaa ja muita kanan osia. Tai ainakin sen JALOISTA paatellen se oli kana. Muuten oisin luullut kissaksi. Paatin lahtea silti avoimin mielin sen kimppuun mutta ei siina oikeesti mitaan syotavaa ollut. Poistuimme vahin aanin ja talla kertaa kokille ei kiitoksia lahetetty. Kavimme ostamassa seuraavalle paivalle junaliput ja painuimme tyhjinvatsoin nukkumaan. Ei paljon uni tullut siina oman vatsan kurnimista kuunnellessa. Juna lahti kello 4.16 aamuyosta joten heratys oli 3 jalkeen. Taas sama ralli edessa kun eilen ja viela enemman tyhjalla vatsalla. 7 tunnin junamatka Huen kaupunkiin sujui kuitenkin yllattavan kivuttomasti. Perilla hakeuduimme ravintolaan josta saimme BLT-sampylat, perunasalaattia ja banana pancakesit. Jokaisella meinas tulla itku silmaan. Kylla ne sen verran hyvalle maistui.
Tulipa paljon tekstia. Pahoittelen huonoa suomea, jotenkin on paa ihan tyhja talla hetkella. Nyt olemme jo Huesta kerennyt Hoi Aniin asti mutta antaa Aapon jatkaa seuraavaksi Huen suomitavaroista, jalkapallopeleista kaverin nimelta Longlife kanssa ja hienosta kokemuksesta paikallisessa lastentarhassa. Kiitos siita viela Sannamarille!!! Kaikille tutuille terveisia ja blogia saa kommentoida.
torstai 16. lokakuuta 2008
Goodbye HK!!
Kaikki hyva loppuu aikanaan ja niin kay myos meidan vierailullemme taalla Hong Kongissa. Viimeista kokonaista paivaa saamme nakojaan viettaa pienessa tihkusateessa, joka on ensimmainen laatuaan talla reissulla. Mutta ennen viimeisia hyvasteja haluan kertoa loppuviikon kokemusrikkaista tapahtumista.
Keskiviikkona paneuduttiin kahteen hyvin keskeiseen asiaan takalaisessa kulttuurissa: uskontoon ja urheiluviihteeseen. Aamulla herattyamme ja perinteisen puistoaamiaisen nautittuamme oli aika suunnata kohti Big Buddhaa, joka jo nimensa mukaisesti oli siis valtava. Jylhan vuoristomaiseman ymparoimana Big Buddha vartioi Hong Kongia kukkulan paalla johon meidan oli aluksi maara matkustaa gondolihissilla lapi upeiden maisemien. Mutta niin monta kertaa kun se on meille suomalaisille naytetty esim. Suomi vs Ruotsi jaakiekkopeleissa, niin on suomalaisen onni aina valitettavan huono ratkaisevalla hetkella. Tama reissu ei tuonut poikkeusta, koska gondolihissi oli juuri taman paivan vuosittaisessa huollossa joka tehdaan kerran vuodessa yhtena paivana. Otimme hieman masentuneella mielella bussin, mutta emme viela tienneet mita tuleman pitaa. Bussi olikin oiva vaihtoehto, jos halusi vauhtia ja vaaratilanteita ja kylkiaisiksi viela hieman maisemiakin. Tie kulki pitkin kapeaa ja kiemuraista vuoristotieta ja kuski ei kaasua saastellyt. Niin japanilaiset kuin itse bussikin pyyhkivat tuskan hikea otsalta kun vihdoin saavuimme perille. Big Buddhan luostarialue oli todella vaikuttava kokemus bussikyyteineen, mutta meilla ei ollut edes aavistusta mita ilta toisi viela tullessaan.
Kulttuuripaiva tuli saamaan jatkoa urheiluviihdeiltapaivalla. Tapasimme Matiaksen ja hanen koulukaverinsa illan suussa metroasemalla, josta jatkoimme matkaa kohti hevosurheilustadionia. Jokatoinen keskiviikko Hong Kongissa jarjestetaan hevoskilpailut, jotka ovat kaikkea muuta kuin meidan rakkaita Vermoja ja Jokimaita. Yleiso ei ole keskittynyt ainoastaan yhteen aariryhmaan, vaan ihmisia oli varmasti edustettuna lahestulkoon kaikista valtioista, joita mina osaisin luetella noin akkiseltaan. Itse kilpailijat ratsastivat hevosen paalla ja vauhti oli monenkertainen verrattuna raveihin. Niin stadion kuin kaikki muukin oli jarkyttavan suurta ja ihmeellista. Kaikki Hong Kongin suuret tiedotusvalineet olivat paikala ja paivan lehdista olit voinut lukea jo etukateen suurimmat vedonlyontivinkit. Jami ja Matias tunnetusti kovina hevosmiehina pussihousuineen ja pulisonkeineen ryntasivat ensimmaisen olutkannullisen jalkeen kohti vedonlyontipistetta ja valitsivat nimen perusteella oman suosikkinsa. Ja paivan pieni rukoushetki Buddhan luona kannatti, koska hevonen meni viela voittaamaan. Voitte siis uskoa ketka tarjosivat seuraavan kierroksen. Tapahtuma oli paljon muutakin kuin hevosia. Oheisohjelmana oli tanssikisaa, oluenjuontikisaa ja surullisen kuuluisaa sahauskilpailua, jossa allekirjoittaneen suomalainen sisu ei talla kertaa aivan taysin purrut ja fengshui sahan ja sahaajan valilla jai talla kertaa kokematta. Mutta tapahtuma oli kaikinpuolin onnistunut ja todellakin Hong Kongin suurin yksittainen urheilutapahtuma.
On tullut aika hyvastella Hong Kong ja etenkin jo kotoisaksi muodostunut majapaikkamme Mirador Mansion. Hong Kong on jattanyt lahtemattoman vaikutuksen ja ollut hieno aloitus talle reissulle. Suurkaupugin hektisyys jatkuu viela vahan aikaa Hanoissa Vietnamissa, mutta olemme jo lahella kirkkaita vesia,palmuja, valkoista hiekkaa ja uusia kokemuksia. Tahan on hyva lopettaa talta eraa ja lahtea viela nauttimaan viimeisesta paivasta Hong Kongissa. Goodbye Hong Kong.. Hello Southeast Asia...
- Aapo
Keskiviikkona paneuduttiin kahteen hyvin keskeiseen asiaan takalaisessa kulttuurissa: uskontoon ja urheiluviihteeseen. Aamulla herattyamme ja perinteisen puistoaamiaisen nautittuamme oli aika suunnata kohti Big Buddhaa, joka jo nimensa mukaisesti oli siis valtava. Jylhan vuoristomaiseman ymparoimana Big Buddha vartioi Hong Kongia kukkulan paalla johon meidan oli aluksi maara matkustaa gondolihissilla lapi upeiden maisemien. Mutta niin monta kertaa kun se on meille suomalaisille naytetty esim. Suomi vs Ruotsi jaakiekkopeleissa, niin on suomalaisen onni aina valitettavan huono ratkaisevalla hetkella. Tama reissu ei tuonut poikkeusta, koska gondolihissi oli juuri taman paivan vuosittaisessa huollossa joka tehdaan kerran vuodessa yhtena paivana. Otimme hieman masentuneella mielella bussin, mutta emme viela tienneet mita tuleman pitaa. Bussi olikin oiva vaihtoehto, jos halusi vauhtia ja vaaratilanteita ja kylkiaisiksi viela hieman maisemiakin. Tie kulki pitkin kapeaa ja kiemuraista vuoristotieta ja kuski ei kaasua saastellyt. Niin japanilaiset kuin itse bussikin pyyhkivat tuskan hikea otsalta kun vihdoin saavuimme perille. Big Buddhan luostarialue oli todella vaikuttava kokemus bussikyyteineen, mutta meilla ei ollut edes aavistusta mita ilta toisi viela tullessaan.
Kulttuuripaiva tuli saamaan jatkoa urheiluviihdeiltapaivalla. Tapasimme Matiaksen ja hanen koulukaverinsa illan suussa metroasemalla, josta jatkoimme matkaa kohti hevosurheilustadionia. Jokatoinen keskiviikko Hong Kongissa jarjestetaan hevoskilpailut, jotka ovat kaikkea muuta kuin meidan rakkaita Vermoja ja Jokimaita. Yleiso ei ole keskittynyt ainoastaan yhteen aariryhmaan, vaan ihmisia oli varmasti edustettuna lahestulkoon kaikista valtioista, joita mina osaisin luetella noin akkiseltaan. Itse kilpailijat ratsastivat hevosen paalla ja vauhti oli monenkertainen verrattuna raveihin. Niin stadion kuin kaikki muukin oli jarkyttavan suurta ja ihmeellista. Kaikki Hong Kongin suuret tiedotusvalineet olivat paikala ja paivan lehdista olit voinut lukea jo etukateen suurimmat vedonlyontivinkit. Jami ja Matias tunnetusti kovina hevosmiehina pussihousuineen ja pulisonkeineen ryntasivat ensimmaisen olutkannullisen jalkeen kohti vedonlyontipistetta ja valitsivat nimen perusteella oman suosikkinsa. Ja paivan pieni rukoushetki Buddhan luona kannatti, koska hevonen meni viela voittaamaan. Voitte siis uskoa ketka tarjosivat seuraavan kierroksen. Tapahtuma oli paljon muutakin kuin hevosia. Oheisohjelmana oli tanssikisaa, oluenjuontikisaa ja surullisen kuuluisaa sahauskilpailua, jossa allekirjoittaneen suomalainen sisu ei talla kertaa aivan taysin purrut ja fengshui sahan ja sahaajan valilla jai talla kertaa kokematta. Mutta tapahtuma oli kaikinpuolin onnistunut ja todellakin Hong Kongin suurin yksittainen urheilutapahtuma.
On tullut aika hyvastella Hong Kong ja etenkin jo kotoisaksi muodostunut majapaikkamme Mirador Mansion. Hong Kong on jattanyt lahtemattoman vaikutuksen ja ollut hieno aloitus talle reissulle. Suurkaupugin hektisyys jatkuu viela vahan aikaa Hanoissa Vietnamissa, mutta olemme jo lahella kirkkaita vesia,palmuja, valkoista hiekkaa ja uusia kokemuksia. Tahan on hyva lopettaa talta eraa ja lahtea viela nauttimaan viimeisesta paivasta Hong Kongissa. Goodbye Hong Kong.. Hello Southeast Asia...
- Aapo
tiistai 14. lokakuuta 2008
Another sunny day in Hong Kong
Terve Kaikille!
Reissua on nyt reilu viikko takana ja vahintaankin korkea aika jo minunkin avata sanainen arkkuni. Aion ensimmaisessa tekstissani kasitella viime paivia aasian auringon alla ja tarkemmin keskittya muutamaan tapahtumaan jotka on itseani suuresti huvittanut.
Aluksi ajattelin pureutua jo tutuksi tulleeseen majapaikkaamme eli Mirador Mansioniin, paikallisen Aleksanterinkadun, Nathan Roadin varrella. Ensimmaisena taytyy siis korostaa etta lukian on turha rakentaa mieleensa mitaan kovin kultaista kuvaa sanan Mansion perusteella. Itselleni ainakin kyseinen sana toi mieleen hienomman kartanon kun mika tama meidan rakennus on. Ulkoa katsottuna se nayttaa lahinna silta etta ainoa oikea ratkaisu on purkaa koko rakennus ja mieluiten rajayttamalla. Se on kuitenkin legendaarinen reppumatkaajien Hong Kong "mekka" ja taten asetettu suojeltavaksi kulttuurikohteeksi. Karusta ja rahjaisesta ulkonaostaan huolimatta olemme oppineet tykkaamaan majapaikastamme ja voin oikeasti suositella sita jokaiselle tanne pain suuntaavalle reppureissaajalle. Huoneemme on uusittu ja kaikki on toiminut tahan asti moitteettomasti. Hinta vastaa laatua ja sijainti ei voisi olla parempi.
Perjantain lahdimme viettamaan iltaa Matiaksen koulukavereiden kanssa ja alkuillan paamajana toimi yliopiston kampusalue. Nopeasti suomalainen seurueemme sai kansainvalista varia ja mukaan liittyi vaihto-opiskelijoita ympari maailmaa. Ennen puoltayota karistimme kampuksen taaksemme ja painelimme kohti Honkkarin keskustaa. Metromatkalla paastimme koko seurueemme suomalaisiin tunnelmiin, kun laitoimme oman tuliaisemme kiertoon eli pullon salmaria. Kaikki tuntui tykkaavan, vaikkakin epailen vahintaan puolet porukasta olleen vain kohteliata. Ilta sujui baariin paastya hyvinkin riemuisissa merkeissa ja open baarin antimista nautittiin suomalaiseen tapaan. Hyvinkin onnistunut ilta ja tahan mennessa ainoa kunnon yoelamaan tutustuminen matkallamme. Lauantai sujui hyvinkin rauhallisissa merkeissa ja lahinna nautimme viereisen Kowloon Parkin rauhallisesta tunnelmasta.
Sunnuntaina oli aika aloittaa itsemme sivistaminen ja mika olisi parempi paikka, kun Hong Kongin historiallinen museo. Paikka oli erittain mielenkiintoinen ja aika loppui todellakin kesken kun museo meni kiinni taysin kesken kierroksemme. Pari tuntia ei riittanyt tahan paikkaan vaan puolet jai viela katsomatta. Paasimme vasta Hong Kongin maaperan rakentumisesta Opium sotiin eli kaikki uudemmat tapahtumat jai taman kaynnin ulkopuolelle. Melkein voisi palata viela tassa loman aikana takaisin museoon. Yllattavaa tekstia omasta suustani!
Tama kulttuuripaketti ei viela meille Aapon kanssa riittanyt vaan painelimme heti seuraavana paivana sivistamaan itseamme lisaa. Tama kokemus oli vielakin uskomattomampi, kun vuorossa oli 10 000 kultaisen Buddhan temppelialue. Pahkinankuoressa paikka oli vuorenkukkulalla sijaitseva temppelialue jossa oli 10 000 kultaista luonnollisessa koossa olevaa Buddhaa. Alue oli kukkulan laella ja ainoa ylospaasykeino oli jalkapatikka. Portaita oli runsaasti matkan varrella mutta niin oli patsaitakin kun ne koristelivat tien laidat huipulle asti. Jokainen patsaista oli erinakoinen ja mita ihmeellisempia irvistyksia sielta kylla loytyi. Todella onnistunut kohde ja voi suositella kaikille jotka tanne suunnille tulee. Joutuu vaan kelaamaan etta kuka ne on tehnyt ja kauan siihen on mennyt. On ainakin suhteellisen masentava homma yhdelle miehelle. Paska nakki inttikielella.
Muita vierailtuja paikkoja on elaintarha, jossa erinaiset apinat irvistelivat meille parhaansa mukaan. Apinoiden keskella tunsi olonsa hyvinkin kotoisaksi ja niiden kayttaytyminen ei paljon omastamme eronnut. Toinen mainitsemisen arvoinen paikka oli Mong Kok joka on jokaisen shoppailusta diggaavan ihmisen paratiisi. Kauppoja silmankantamattomiin ja hinnat ei paata huimannut. Erityismaininnan ansaitsee noin kolmen korttelin alue pelkastaan lenkkareihin erikoistuneita liikkeita. Converset olisi saanut 15 eurolla ja Niken Dunkit noin 25 eurolla. Ihailen itsekuriani ja poistun alueelta ostamatta mitaan. Poislukien yhdet sandaalit, mutta ne tuli tarpeeseen.
Lopuksi voisin viela kertoa ensimmaisesta kosketuksesta Suomalaisiin Hong Kongissa. Olimme jo ihmetelleet etta miten ei olla yhtakaan suomalaista nahty missaan vaikka oltiin jo viikko oltu. Ei olisi pitanyt sanoa aaneen,koska tanaan sitten tormattiin. Istuttiin paikallisessa ravintolassa katsoen jalkapalloa, kun sisaan astui kaksi noin 40-vuotiasta miesta, joista naki suoraan etta nyt ollaan Suomesta. Vaatetus ja hien maara naytti juuri silta ettei nama "herrasmiehet" voi olla mistaan muualta. Vahvistus epailyille tuli, kun toinen miehista avasi suunsa ja ulos tuli seuraava lause. "Jumalauta, sydankohtaushan tassa kohta tulee!" Seuraavaksi he tilasivat juotavaa suomeksi ja kun ei tarjoilia meinannut heti tajuta niin pienen aanenkorotuksen jalkeen asia meni perille. Pienen juttutuokion aikana miehet suosittelivat meille yokerhoa,jossa olivat edellisiltana olleet. Kuulemma hyva paikka, pelkkia suomalaisia miehia ja maksullisia naisia. Se oli meille laskunpaikka ja maiseman vaihto. Oli taas ylpea olo olla suomalainen. Tommoset matkailijat vois mun puolesta pysya siella viruhotellissa. Kuulostaa ihan samanlaiselta paikalta. Toivottavasti oli viimeinen kosketus suomalaisiin Hong Kongin aikana.
Ehka tama riitti talta kertaa. Lauantaina lennetaan Hanoihin, Vietnamiin ja sielta todellinen reppumatka sitten alkaa. Hong Kong on ollut hyva aloituspaikka matkallemma. Ei liian suuri kulttuurishokki, vaan hyvinkin lansimaalainen suurkaupunki isolla kiinalaisella mausteella hoystettyna. Aapo saa taas jatkaa sitten ensi kerralla. Mielellaan teksteja saa kommentoida ja pahoittelen kirjoitusvirheita. Terveisia kaikille ja ihanaa talven alkua sinne Suomen kamaralle.
Reissua on nyt reilu viikko takana ja vahintaankin korkea aika jo minunkin avata sanainen arkkuni. Aion ensimmaisessa tekstissani kasitella viime paivia aasian auringon alla ja tarkemmin keskittya muutamaan tapahtumaan jotka on itseani suuresti huvittanut.
Aluksi ajattelin pureutua jo tutuksi tulleeseen majapaikkaamme eli Mirador Mansioniin, paikallisen Aleksanterinkadun, Nathan Roadin varrella. Ensimmaisena taytyy siis korostaa etta lukian on turha rakentaa mieleensa mitaan kovin kultaista kuvaa sanan Mansion perusteella. Itselleni ainakin kyseinen sana toi mieleen hienomman kartanon kun mika tama meidan rakennus on. Ulkoa katsottuna se nayttaa lahinna silta etta ainoa oikea ratkaisu on purkaa koko rakennus ja mieluiten rajayttamalla. Se on kuitenkin legendaarinen reppumatkaajien Hong Kong "mekka" ja taten asetettu suojeltavaksi kulttuurikohteeksi. Karusta ja rahjaisesta ulkonaostaan huolimatta olemme oppineet tykkaamaan majapaikastamme ja voin oikeasti suositella sita jokaiselle tanne pain suuntaavalle reppureissaajalle. Huoneemme on uusittu ja kaikki on toiminut tahan asti moitteettomasti. Hinta vastaa laatua ja sijainti ei voisi olla parempi.
Perjantain lahdimme viettamaan iltaa Matiaksen koulukavereiden kanssa ja alkuillan paamajana toimi yliopiston kampusalue. Nopeasti suomalainen seurueemme sai kansainvalista varia ja mukaan liittyi vaihto-opiskelijoita ympari maailmaa. Ennen puoltayota karistimme kampuksen taaksemme ja painelimme kohti Honkkarin keskustaa. Metromatkalla paastimme koko seurueemme suomalaisiin tunnelmiin, kun laitoimme oman tuliaisemme kiertoon eli pullon salmaria. Kaikki tuntui tykkaavan, vaikkakin epailen vahintaan puolet porukasta olleen vain kohteliata. Ilta sujui baariin paastya hyvinkin riemuisissa merkeissa ja open baarin antimista nautittiin suomalaiseen tapaan. Hyvinkin onnistunut ilta ja tahan mennessa ainoa kunnon yoelamaan tutustuminen matkallamme. Lauantai sujui hyvinkin rauhallisissa merkeissa ja lahinna nautimme viereisen Kowloon Parkin rauhallisesta tunnelmasta.
Sunnuntaina oli aika aloittaa itsemme sivistaminen ja mika olisi parempi paikka, kun Hong Kongin historiallinen museo. Paikka oli erittain mielenkiintoinen ja aika loppui todellakin kesken kun museo meni kiinni taysin kesken kierroksemme. Pari tuntia ei riittanyt tahan paikkaan vaan puolet jai viela katsomatta. Paasimme vasta Hong Kongin maaperan rakentumisesta Opium sotiin eli kaikki uudemmat tapahtumat jai taman kaynnin ulkopuolelle. Melkein voisi palata viela tassa loman aikana takaisin museoon. Yllattavaa tekstia omasta suustani!
Tama kulttuuripaketti ei viela meille Aapon kanssa riittanyt vaan painelimme heti seuraavana paivana sivistamaan itseamme lisaa. Tama kokemus oli vielakin uskomattomampi, kun vuorossa oli 10 000 kultaisen Buddhan temppelialue. Pahkinankuoressa paikka oli vuorenkukkulalla sijaitseva temppelialue jossa oli 10 000 kultaista luonnollisessa koossa olevaa Buddhaa. Alue oli kukkulan laella ja ainoa ylospaasykeino oli jalkapatikka. Portaita oli runsaasti matkan varrella mutta niin oli patsaitakin kun ne koristelivat tien laidat huipulle asti. Jokainen patsaista oli erinakoinen ja mita ihmeellisempia irvistyksia sielta kylla loytyi. Todella onnistunut kohde ja voi suositella kaikille jotka tanne suunnille tulee. Joutuu vaan kelaamaan etta kuka ne on tehnyt ja kauan siihen on mennyt. On ainakin suhteellisen masentava homma yhdelle miehelle. Paska nakki inttikielella.
Muita vierailtuja paikkoja on elaintarha, jossa erinaiset apinat irvistelivat meille parhaansa mukaan. Apinoiden keskella tunsi olonsa hyvinkin kotoisaksi ja niiden kayttaytyminen ei paljon omastamme eronnut. Toinen mainitsemisen arvoinen paikka oli Mong Kok joka on jokaisen shoppailusta diggaavan ihmisen paratiisi. Kauppoja silmankantamattomiin ja hinnat ei paata huimannut. Erityismaininnan ansaitsee noin kolmen korttelin alue pelkastaan lenkkareihin erikoistuneita liikkeita. Converset olisi saanut 15 eurolla ja Niken Dunkit noin 25 eurolla. Ihailen itsekuriani ja poistun alueelta ostamatta mitaan. Poislukien yhdet sandaalit, mutta ne tuli tarpeeseen.
Lopuksi voisin viela kertoa ensimmaisesta kosketuksesta Suomalaisiin Hong Kongissa. Olimme jo ihmetelleet etta miten ei olla yhtakaan suomalaista nahty missaan vaikka oltiin jo viikko oltu. Ei olisi pitanyt sanoa aaneen,koska tanaan sitten tormattiin. Istuttiin paikallisessa ravintolassa katsoen jalkapalloa, kun sisaan astui kaksi noin 40-vuotiasta miesta, joista naki suoraan etta nyt ollaan Suomesta. Vaatetus ja hien maara naytti juuri silta ettei nama "herrasmiehet" voi olla mistaan muualta. Vahvistus epailyille tuli, kun toinen miehista avasi suunsa ja ulos tuli seuraava lause. "Jumalauta, sydankohtaushan tassa kohta tulee!" Seuraavaksi he tilasivat juotavaa suomeksi ja kun ei tarjoilia meinannut heti tajuta niin pienen aanenkorotuksen jalkeen asia meni perille. Pienen juttutuokion aikana miehet suosittelivat meille yokerhoa,jossa olivat edellisiltana olleet. Kuulemma hyva paikka, pelkkia suomalaisia miehia ja maksullisia naisia. Se oli meille laskunpaikka ja maiseman vaihto. Oli taas ylpea olo olla suomalainen. Tommoset matkailijat vois mun puolesta pysya siella viruhotellissa. Kuulostaa ihan samanlaiselta paikalta. Toivottavasti oli viimeinen kosketus suomalaisiin Hong Kongin aikana.
Ehka tama riitti talta kertaa. Lauantaina lennetaan Hanoihin, Vietnamiin ja sielta todellinen reppumatka sitten alkaa. Hong Kong on ollut hyva aloituspaikka matkallemma. Ei liian suuri kulttuurishokki, vaan hyvinkin lansimaalainen suurkaupunki isolla kiinalaisella mausteella hoystettyna. Aapo saa taas jatkaa sitten ensi kerralla. Mielellaan teksteja saa kommentoida ja pahoittelen kirjoitusvirheita. Terveisia kaikille ja ihanaa talven alkua sinne Suomen kamaralle.
torstai 9. lokakuuta 2008
Ensimmainen etappi: Hong Kong, Hong Kong
Jotkut lahimmat tuttavat ja muutama muukin ihminen ovat saattaneet kuulla kesan ja alkusyksyn aikana, etta teemme pieni muotoisen reissun kohti kauempaa osaa vaikuttavan kokoisesta maanosasta nimelta Aasia. Ajaksi talle reissulle on kaavailtu muutama kuukausi ja tasta ajasta olemme saaneet nauttia ensimmaiset 4 paivaa Hong Kongissa, josta aion kertoa hieman alkutunnelmia seuraavaksi.
Saavuimme Hong Kongiin Tiistai aamuna klo 7.30 paikallista aikaa. Mielenkiinnolla odotimme mita tuleman pitaa. Ainenkin henkilokohtaisesti Lappeenranta taitaa olla itaisin paikka johon olen paassy tutustumaan tahan mennessa. Hong Kong on kuitenkin todella pehmea lasku ensikertalaiselle. Englannin vallan ajoista muistoksi ovat jaaneet englanninkieliset opastekyltit ja vasemmanpuoleinen liikenne. Englannilla pystyy asioimaan missa tahansa ja 10 sentin kolikon takaa loytyy Ellu II kuva.Mutta onneksi, vaikka katukuvaa koristavat McDonaldsit ja Starbucks Cafet, ihmiset ovat paaosin kiinalaisia ja kantonikiina raikaa joka puolella.
Yksi mielenkiintoisimpia hetkia on tahan mennessa ollut ensikertaa astuminen majapaikkaamme. Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa Nathan Roadilla sijaitseva asuinpaikkamme on kaikkea muuta kuin 5 tahden hotelli-idylli. Rakennus on taynna guesthouseja ja alakerta raikaa huudoista kuten: "Hello my friend! Good copy watch for you sir!! Suit? Food? Hasis?" Sisapiha muistuttaa kaatopaikkaa ja hajuaisti on rekisteroinyt noin 1000 uutta versiota esim. currysta ja muista mita mielenkiintoisemmista hajuyhdistelmista. Mutta muutama seikka on todella pistanyt silmaan; siisteys ja turvallisuus. Ei roskanroskaa missaan ja enemman on pelottanut Lahden Hameenkadulla sumuisesti yksin kotiin kavellessa. Joten aideillekkin terveisia ( joilta saimme montaa hyvia vinkkia kuten: " Valttakaa ryostajia, alkaa tormatko pahoihin ihmisiin!!!") , taalla on todella turvallista!!
Hong Kongin ensimmaisena paivana loysimme myos henkilokohtaisen matkaoppaamme Maon, jonka kustannuksella pilailimme ja annoimme hanella suomalaisen lempinimen Matias. Matias puhui yllattavan hyvaa suomea vaikka muistutikin jo pelottavan paljon paljasjalkaista kiinalaiskauppiasta. Ensimmaisen paivan ja varmasti koko reissun yksi vaikuttavimmista nayista oli nahda Hong Kong sen korkeimmasta kohdasta ilta-aikaan, jolloin talousmahdin jattimaiset rakennukset oli "kokovartalovalaistu". Kun katseli sielta kukkulalta alaspain, niin tuntui todellakin,etta reissu oli todella alkanut.
Mutta nyt saa sisalla istuminen talla eraa riittaa, koska ulkona on n. 30 astetta lamminta ja aurinko paistaa taydelta taivaalta. Vieressa on puisto joka pysyy tukikohtana seuraavat tunnit meidan nauttien siella kadonneesta kesasta. Tervaisia paljon kaikille tasapuolisesti ja etenkin Oonalle. Ensikerralla Jami jatkaa.
- Aapo
Saavuimme Hong Kongiin Tiistai aamuna klo 7.30 paikallista aikaa. Mielenkiinnolla odotimme mita tuleman pitaa. Ainenkin henkilokohtaisesti Lappeenranta taitaa olla itaisin paikka johon olen paassy tutustumaan tahan mennessa. Hong Kong on kuitenkin todella pehmea lasku ensikertalaiselle. Englannin vallan ajoista muistoksi ovat jaaneet englanninkieliset opastekyltit ja vasemmanpuoleinen liikenne. Englannilla pystyy asioimaan missa tahansa ja 10 sentin kolikon takaa loytyy Ellu II kuva.Mutta onneksi, vaikka katukuvaa koristavat McDonaldsit ja Starbucks Cafet, ihmiset ovat paaosin kiinalaisia ja kantonikiina raikaa joka puolella.
Yksi mielenkiintoisimpia hetkia on tahan mennessa ollut ensikertaa astuminen majapaikkaamme. Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa Nathan Roadilla sijaitseva asuinpaikkamme on kaikkea muuta kuin 5 tahden hotelli-idylli. Rakennus on taynna guesthouseja ja alakerta raikaa huudoista kuten: "Hello my friend! Good copy watch for you sir!! Suit? Food? Hasis?" Sisapiha muistuttaa kaatopaikkaa ja hajuaisti on rekisteroinyt noin 1000 uutta versiota esim. currysta ja muista mita mielenkiintoisemmista hajuyhdistelmista. Mutta muutama seikka on todella pistanyt silmaan; siisteys ja turvallisuus. Ei roskanroskaa missaan ja enemman on pelottanut Lahden Hameenkadulla sumuisesti yksin kotiin kavellessa. Joten aideillekkin terveisia ( joilta saimme montaa hyvia vinkkia kuten: " Valttakaa ryostajia, alkaa tormatko pahoihin ihmisiin!!!") , taalla on todella turvallista!!
Hong Kongin ensimmaisena paivana loysimme myos henkilokohtaisen matkaoppaamme Maon, jonka kustannuksella pilailimme ja annoimme hanella suomalaisen lempinimen Matias. Matias puhui yllattavan hyvaa suomea vaikka muistutikin jo pelottavan paljon paljasjalkaista kiinalaiskauppiasta. Ensimmaisen paivan ja varmasti koko reissun yksi vaikuttavimmista nayista oli nahda Hong Kong sen korkeimmasta kohdasta ilta-aikaan, jolloin talousmahdin jattimaiset rakennukset oli "kokovartalovalaistu". Kun katseli sielta kukkulalta alaspain, niin tuntui todellakin,etta reissu oli todella alkanut.
Mutta nyt saa sisalla istuminen talla eraa riittaa, koska ulkona on n. 30 astetta lamminta ja aurinko paistaa taydelta taivaalta. Vieressa on puisto joka pysyy tukikohtana seuraavat tunnit meidan nauttien siella kadonneesta kesasta. Tervaisia paljon kaikille tasapuolisesti ja etenkin Oonalle. Ensikerralla Jami jatkaa.
- Aapo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
