Hue, Hoi An ja ensikosketus Saigoniin

Noniin! Vietnamin viimeinen etappi Saigon on vihdoin saavutettu infernaalisen 25h bussimatkan jalkeen. Mutta palataan viela Huen loistaville apajille ja Hoi Anin tuskaiseen turistirysaan.
Jami kertoi tosiaan jo viime blogissa miten vuorokauden syomalakon jalkeen kunnon aamupala Huen Mandarin Cafessa sai isot miehet itkemaan. Taydellisen aamupalan jalkeen suuntasimme jalan kohti Huen markkinarysaa, jossa kolme vaaleaa lansimaista nuorta miesta maistuu kuin mato kalalle. Alkoi hirvea huuto kun myyjat yrittivat kilpailuttaa t-paitojaan, hattujaan ja mita nyt mieleen juolahtaakaan: kaikki oli kaupan. Muutama todella ruma hihaton paita rikkaampana jatkoimme matkaa tutustuen Huen katuihin ja yrittaen etsia Indiana Karjalaiselle viidakkoveista. Ihmiset olivat todella ystavallisia ja varsinkin lapset huusivat hello koko ajan ja heiluttivat kasiaan meille. Pitkan paivaretken jalkeen istuimme alas syomaan ja rauhoittumaan. Sorruimme kuitenkin muutamaan huurteiseen, joka maistuu suhteellisen hyvalle hiostavassa Vietnamin ilmastossa. Jami ei tosiaan ollut nukkunut yli vuorokauteen, joten han lahti jo nukkumaan. Mina ja Joni paatimme lahtea nviela pyorahtamaan ja ihmettelemaan ja koko ilta sai uuden kaanteen kun kateemme iskettiin mainos eraasta baarista nimelta Brown Eye ja mainoksella sai yhden ilmaisen drinkin. Missa on ilmainen drinkki, niin siella on myos suomalainen ja sen saimme todellakin kokea omin silmin. Paasimme sisaan ja istuimme poytaan kunnes yhtakkia Jonin katse lasittui aivan taysin hanen tuijottaen yhteen paikkaan. Katsoin etta mika siella nyt oli ja eika se ollut enempaa tai vahempaa kuin Suomen latkamaajoukkueen pelipaita!!!! Menimme paidan eteen ja kerroimme etta olemme Suomesta ja kaiken haslingin jalkeen toinen baarin omistajista juoksee luoksemme kajauttaen ilmoille tutun suomalaisen fraasin: PERKELE!! Hajosimme totaaliseen nauruun, mutta todellinen jymypaukku oli vasta edessa. Omistaja naytti meille taulun, jossa oli TurosHeviGee kuvattuna LAHDEN rautatieasemalla!!! Tassa vaiheessa meilla meinas paketti hajota totaalisesti ja omistaja kertoi etta taalla on tyttoja Lahdesta vaihto-oppilaina ja etta he olisivat tulossa samaan paikkaan myos tanaan. No hetkea myohemmin Sannamari, Kati ja Maria astelivat sisaan ja alkoi tuntien ihmetys ja kalatys. Siina vahan aikaa keskusteltuamme mina ja Kati tajusimme etta meilla on aivan liikaa yhteisia tuttuja ja etta on lahes mahdottomuus ettemme olleet tavanneet aikaisemmin. Tapasimme siella myos Euralaiset jabat joihin olimme tutustuneet jo Hanoissa. Sannamari oli toissa paikallisessa paivakodissa ja lupasi hoitaa meidat sinne tutustumaan seuraavana paivana. Seuraavaksi paivaksi saimme myos muuta ohjelmaa kun paikkallinen baarityontekija nimelta Longlife (mies jolla on totaalisesti maailman parayttavin nauru, jota on turha ees yrittaa matkia) haastoi meidat futikseen. Ilta jatkui aina aamuun ja Jamille oli hieman tarinaa hotellille paastyamme.
Seuraavana paivana taysissa sielun- ja ruumiinvoimissamme oli siis aika lahtea valloittamaan Huen kurainen ja haastava Wembley.Matka oli jo sinansa haaste silla kavelymatkaa kertyi ensin muutama kilometri, emmeka olleet kerinneet syomaan mitaan. Pienen nestetankkauksen ja huolellisen verryttelyn jalkeen myos Longlife ilmestyi paikalle. Tein hyvan hankinnan kun ostin Longlifen joukkueeseeni, silla voitimme 3-2. Futiksen jalkeen tulikin jo kiire hotellille suihkuun ja vaatteiden vaihtoon silla Sannamari oli saanut luvan vieda meidat paivakotiin. Paivakoti vierailu on kokemus joka ei tule todellakaan unohtumaan. Paivakoti oli tarkoitettu n. 2-6 vuotiaille joten hulinaa riitti. Paivakoti oli kuin koulu oppiaineineen kaikkineen. Tunnit olivat juuri kesken kun saavuimme paikalle. Menimme seuraamaan ensimmaiseksi englannintuntia, jota piti suomalaispariskunta. Sen jalkeen jatkoimme eteenpain aina luokka kerrallaan, ja paikallisilla lapsilla tuntui olevan todella hauskaa kun kolme kankeaa mutta nopeaa lankkaria oli koko luokan edessa ja esitti englanniksi paa, olkapaa, peppupolvetvarpaatpolvetvarpaata. Lapset olivat todella loistavia ja pienen ujostelun jalkeen muutama Sannamarin omasta luokasta uskalsi tulla syliin ja kun tutustuttiin viela vahan enemman he rupesivat retuuttamaan meita ja ampumaan leikkiaseilla. Paikallinen paivakotitati antoi meille myos ikimuistoisen lauluesityksen, josta tuli reissumme tunnuskappale. Tosin alkuperaisversiota emme pysty mitenkaan jaljittamaan mutta muito pysyy mielessamaa ikuisesti. Tai voitte yrittaa itse jaljittaa: kuvitelkaa lapsuutenne kamalin paivakotitati jolle on jaanyt viela lapsien kuritusta varten varastoitua adrenaliinia takataskuun paivan jalkeen ja kayttaa sen loppuadrenaliinin laulaen sinulle epavireisen kitaran kanssa todella huonolla englannilla paljon onnea vaan!! Verisuonet poksahtelivat paassa kun yritimme pidatella naurua. Lahdimme paivakodista todella hyvin mielin vaikka satoi kaatamalla. Menimme syomaan ja pienen lepailyn jalkeen illalla taas tottakai Brown Eyes baariin viettamaan iltaa. Ilta oli taas loistava, mutta seuraavana aamuna juuri ennen lahtoamme Huesta alkoi tulvimaan. Tulva meinasi hieman pitkittaa lahtoamme kohti Hoi Ania mutta paasimme kuin paasimmekin lahtemaan.
Jos Hue jaa ikuisesti loistavana muistona ja kokemuksena ei samaa voi sanoa Hoi Anista. Turisteja, raataleita, turisteja, pari raatalia, turistiaryhmia ja taas raataleita. Vaikka Hoi Anissa oli paljon siis ihmisia lomailemassa tuntui silti silta kuin kenellakaan ei olisi ollut hauskaa. Tulimme viela Jonin kanssa flunssaan ja reissun ensimmaiset todelliset masennuskohtaukset iskivat Hoi Anissa. Sielta oli paastava akkia pois ja ainoa keino paasta Saigoniin oli 25h bussimatka. Siina olotilassa bussimatkasta muodostui todellinen haaste ja kaikilla rupesi pinnaa kiristamaan. Mutta Saigoniin paastya alkoi ilme taas kirkastua. Kavimme syomassa ja menimme toisen kerroksen terassille pelaamaan korttia jolloin tuntui etta matkustaminen oli taas kaiken vaivan arvoista.
Nyt on muutama paiva aikaa tutustua suureen Saigoniin, jonka jalkeen matka jatkuu Kambodzaa.Kiitos viela Hanoihin Ilelle,Petelle,Samille,Millalle ja Jennille opastuksesta ja loistavasta seurasta ja Huen porukalle Sannamarille, Katille, Marialle, Longlifelle ja kumppaneille ihan kaikesta. Anteeksi jalleen kerran kirjoitusvirheet ja hoono Suomi. Keskittyminen ei ole parhaalla tasolla taalla jossa ei tarvi keskittya oikein mihinkaan. Terveisia kotiin ja Jami jatkaa taas ensikerralla!!
Ps. Kuvia lisaillaan kun tulee mahdollisuus.